KuntoutusPicnic aamukahvien merkeissä

Tervetuloa aloittamaan työpäivää kahvien kera KuntoutusPicnicille!

Tilaisuus on suunnattu erityisesti oppilaitosten henkilöstölle, mutta kaikki kuntoutuksen parissa työskentelevät asiantuntijat ovat ehdottomasti tervetulleita.

Ohjelma päivittyy lähempänä.

EduFutura palkitsi vuoden 2023 ansioituneita toimijoita Suomalaisen musiikin juhlassa perjantaina 8.12.

Suomalaisen musiikin juhla järjestettiin suomalaisen musiikin päivänä perjantaina 8. joulukuuta Suomalaisella musiikkikampuksella. Juhlassa esiintyi Suomalaisen musiikkikampuksen opiskelijoita Gradiasta ja Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Ilta huipentui EduFutura -palkintojen jakamiseen.

Tunnustuksilla EduFutura haluaa kiittää EduFutura-yhteistyön edistäjiä ja toiminnan kehittäjiä. Ehdotuksia kerättiin EduFutura-oppilaitosten henkilökunnalta ja opiskelijoilta.

Vuoden EduFutura-teko Jamk: Katja Räsänen

Räsänen on toiminut EduFuturan kehittämisen parissa alusta alkaen, ja mahdollistanut työllään ja ideoinnillaan korkeakoulupolun ja ristiinopiskelun tarjoamisen opiskelijoille. Ehdotuksen perusteluissa Räsästä kuvailtiin lämpimäksi ja aikaansaavaksi ihmiseksi. Hänen verkostoammattilaisen varmat otteet ovat näkyneet jatkuvassa kehityksessä, joka on ollut EduFuturan toiminnassa keskiössä. Räsänen toimii Jyväskylän ammattikorkeakoulussa suunnittelijana.

Vuoden EduFutura-teko JYU: Giuseppe La Grassa

Giuseppe La Grassa palkittiin pitkäjänteisestä EduFutura -työstä, ja merkittävästä työpanoksesta EduFutura-projekteihin. Hän esimerkiksi ohjasi tärkeän käännöstyön Suomalaisen musiikkikampuksen vuoden 2021 Xerxes –oopperaproduktiota valmisteltaessa ja oli näin merkittävässä osassa italiankielisen oopperan tuomisessa suomenkieliselle yleisölle.

La Grassan elämäntyöksi kuvailtu pitkäaikainen panos niin italian kielen ja kulttuurin opetuksessa kuin EduFuturan monien hankkeiden eteen on tuottanut useita positiivisia ja rohkaisevia kohtaamisia sekä unohtumattomia oopperakokemuksia. Hänen työnsä EduFuturan piirissä on ollut moniulotteista, ja osoittanut omistautunutta panosta yhteisten tavoitteiden sekä projektien valmistumisen saavuttamiseksi. La Grassa toimii italian kielen tuntiopettajana Jyväskylän yliopistossa.

Vuoden EduFutura-teko Gradia: Jussi Torppa

Torppa oli mukana 2019–2020 rakentamassa korkeakoulupolkuopintoja ICT-alalle. Lisäksi hän on ollut luomassa Ohjelmointi -opintojakson yhteistyömallia, jossa Gradian ohjelmoinnin opiskelijat voivat suorittaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun 5 op ohjelmoinnin opintojakson Gradian opettajan ohjauksessa. Tällöin opiskelijat saavat arvokasta kokemusta korkea-asteen opinnoista oman opettajan johdolla. Torppa myös ohjaa aktiivisesti opiskelijoita ristiinopiskeluun. Torppa on ansioitunut aktiivisessa ja aidosti kiinnostuneessa työssä yhteystyön eteen. Hän on myös opiskelijalähtöinen ja toimii joustavasti aina opiskelijan edun huomioiden. Torppa toimii tieto- ja viestintätekniikan lehtorina Gradiassa.

Vuoden EduFutura-opiskelija: Teresa Stürzenberger

Teresa Stürzenberger on suorittanut aktiivisesti EduFuturan ristiinopiskelua ja tarttunut useisiin edustustehtäviin opiskelujen ohella. Hän on osoittanut aktiivisuutta, oma-aloitteisuutta sekä perusteellisuutta opinnoissaan. Lisäksi hän on tehnyt loistavaa työtä opintoihinsa sisältyvien konserttien erilaisten valmisteluiden sekä viestinnän ja markkinoinnin parissa.

Stürzenberger on edustanut niin EduFuturaa kuin omaa oppilaitostaan monesti, ja tuonut esille EduFuturan ristiinopiskelun mahdollisuuksia. Muun muassa viimeisimmällä edustusmatkallaan Studia –messuille hän esitteli EduFuturaa uusille hakijoille monipuolisesti ja kattavasti. Stürzenberger opiskele Jyväskylän ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogiaa ja on suorittanut EduFuturan kautta italian kielen opintoja Jyväskylän yliopistossa.

Vuoden EduFutura-tiimi: Gradian, Jamkin ja Jyväskylän yliopiston ICT-palvelut

EduFutura-oppilaitosten ICT-palveluiden tiimit ovat aktiivisesti toimineet yhdessä EduFuturan tavoitteita edistäen. Ryhmä on osoittanut aktiivista panostusta edistääkseen ongelmanratkaisua niin laitosten sisällä kuin niiden välillä sekä tehostaakseen yhteistyötä ja tiedonkulkua työryhmien välillä.

Tiimien yhteistyö on erinomainen esimerkki EduFuturan tavoittelemasta avoimesta yhdessä tekemisen kulttuurista. Tietohallintojen ja ICT-palveluiden toimivat käytänteet on voitu tällaisella toiminnalla jakaa kaikkien tahojen käyttöön, jolloin toiminta on yhdenmukaistunut. Näin on voitu mahdollistaa saumaton ja vaivaton yhteistyö.

Ihmisiä seisomassa lavalla kukkakimppujen kanssa.
Vuoden 2023 EduFutura-tunnustusten saajat vasemmalta: rehtori Pirjo Kauhanen (vastaanotti Jussi Torpan palkinnon Torpan puolesta), Giuseppe La Grassa, Katja Räsänen, Teresa Stürzenberger, Gradian digipalvelupäällikkö Pekka Jokela sekä Jyväskylän yliopiston digijohtaja Ari Hirvonen

Tapahtuman valokuvauksesta vastasi Gradian media-alan opiskelija Ella Niemi.

Katso lisää tunnelmia juhlasta täältä.

Ehdota EduFutura-palkintojen saajia

EduFutura haluaa jälleen palkita EduFutura-yhteistyön edistäjiä ja toiminnan kehittäjiä. Tänä vuonna palkinnot jaetaan Suomalaisen musiikin juhlassa 8.12. Nyt on aika ehdottaa palkinnon saajia työkavereista, yhteistyökumppaneista ja opiskelijoista tunnustuksena EduFutura-teoista ja yhteistyöstä.

Palkintokategoriat ovat seuraavat:

  • Vuoden EduFutura -teko Jamk
  • Vuoden EduFutura-teko JYU
  • Vuoden EduFutura -teko Gradia
  • Vuoden EduFutura -opiskelija
  • Vuoden EduFutura -kumppani

Vuoden EduFutura -tekoon voit siis ehdottaa kunkin organisaation sisältä palkinnon saajaa. Palkinnon saaja voi olla niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden joukosta tai vaikkapa projekti, hanke tai kokonainen tiimi.

Vuoden opiskelija voi puolestaan olla joko Gradian, JYUn tai Jamkin opiskelija.

Yhteistyökumppaniksi voit ehdottaa mitä tahansa tahoa, joka on kuluneen vuoden aikana ollut huomattavissa määrin EduFuturan toimintaa tukemassa.

Ehdota palkinnon saajia tällä lomakkeella.

Ehdotuksia otetaan vastaan 14.11. asti.

EduFutura Jyväskylän ja Keski-Suomen hyvinvointialueen yhteistyölle koordinaatioryhmä

EduFuturan yksi keskeisimmistä tavoitteista on vaikuttava TKKI-yhteistyö Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa. Tätä tehtävää edistämään on perustettu EduFutura-Keski-Suomen hyvinvointialue -koordinaatioryhmä (EF-HYVAKS -koordinaatioryhmä). Ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran keskiviikkona 11. lokakuuta.

EF-HYVAKS -koordinaatioryhmän tehtävänä on ylläpitää ja edistää kokonaiskuvaa EduFutura-oppilaitosten ja Keski-Suomen hyvinvointialueen TKKI-yhteistyöstä. Tavoitteena on tukea, reagoida ja vaikuttaa organisaatioiden ja yhteistyön tavoiteisiin pidemmällä aikavälillä. Lisäksi tavoitteena on vaikuttaa päätöksentekoon; puoltaa osapuolille strategisesti merkittäviä hankehakemuksia, ottaa kantaa erilaisiin asioihin ja välittää tietoa TKKI-neuvottelukunnalle. EF-HYVAKS -koordinaatioryhmä kokoontuu noin puolen vuoden välein.

Yhteistyön puitteissa EduFutura tukee Keski-Suomen hyvinvointialuetta henkilöstön kouluttamisessa ja toteuttaa yhteisiä hankkeita

Keski-Suomen hyvinvointialueen toiminta käynnistyi vuoden 2023 alussa ja tässä vaiheessa organisaatioon on luotu henkilöstöohjelma ja johdon koulutukset on aloitettu. Koulutuksesta vastaa HYVAKS-Akatemia, jolle EduFutura tarjoaa jatkossa tukea, osaamista ja palveluita.

”Hyvä ja vaikuttava arki -Keski-Suomen hyvinvointialueen osaamisen, palveluiden ja teknologioiden innovaatioalusta -hanke” haki rahoitusta 16.10.2023 päättyneessä hankehaussa toimintalinjasta EAKR 1.1 Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen. Hankkeen kesto on 1.1.2024 – 31.8.2026.

Hanketta on valmisteltu kahden vuoden ajan. Toimijoina ovat EduFutura Jyväskylä oppilaitokset; Jyväskylän ammattikorkeakoulu (päätoteuttaja), Jyväskylän yliopisto (osatoteuttaja), Koululutuskuntayhtymä Gradia (osatoteuttaja) sekä Keski-Suomen hyvinvointialue (osatoteuttaja). Hanketta tukevat myös aiesopimuksen antaneet yritykset ja Business Jyväskylä, Keski-Suomen Yrittäjät sekä Innovestor.

EduFutura-HYVAKS -koordinaatioryhmä tukee ”Hyvä ja vaikuttava arki – Keski-Suomen hyvinvointialueen osaamisen, palveluiden ja teknologioiden innovaatioalusta” -hankkeen tavoitteita ja puoltaa vahvasti sen toteuttamista ja maakunnallisen innovaatioalustan kehittämistä yhdessä elinkeinoelämän kanssa.

Vaikuttava yhteistyö Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa on EduFuturan prioriteetti. EduFutura haluaa tukea erityisesti tulevaisuuden tutkimus- ja opetus (hoiva)koti Living Lab -konseptin toiminnan käynnistämistä Kypärämäessä ja tarjoaakin määräaikaiseen projektipäällikön tehtävään 50-80% työpanosta vuoden 2024 loppuun. Sisäinen rekrytointi tehtävään käynnistetään EduFutura-oppilaitoksissa mahdollisimman nopeasti.

Lisätietoja antaa ryhmän puheenjohtaja Leena Liimatainen,
kehitysjohtaja, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
+358 40 821 9435
leena.liimatainen@jamk.fi

Valtra Experience for Students

Valtra avaa marraskuun lopulla ovet opiskelijoille näyttääkseen, millainen teknologiatalo traktoreistaan tunnetun Valtran ympärille rakentuu ja mitä kaikkea Keski-Suomen sydämessä tapahtuu.

Päivän aikana asiakaspalvelukeskus Atrium valjastetaan messualueeksi ja eri osastoiden asiantuntijat esittelevät opiskelijoille toimintaansa. Valtralta löytyy lukuisia eri tehtäviä tuotekehityksestä logistiikkaan ja softasuunnittelusta talouteen. Pelkästään insinöörinimikkeitä on Valtralla 63 erilaista!

Lisäksi Valtra avaa ovet yli 300 metriä pitkälle päätuotantolinjalle, josta valmistuu päivittäin 41 traktoria viidessä eri tuotantomallissa. Päivän aikana opiskelijat pääsevät kuulemaan lisää mm. tuotantokapasiteetin kasvattamiseen vaikuttavista tekijöistä ja tehtaan layout suunnittelusta.

Kenelle tapahtuma on tarkoitettu?

Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki AMK- ja yliopisto-opiskelijat ja opettajat. (Aamupäiväksi 9-11 paikalle on kutsuttu vierailijoiksi myös paikallisia kouluja ja ammattiopistoja.)

Milloin ja missä tapahtuma järjestetään?

Perjantaina 24.11.2023 klo. 11-17 välillä osoitteessa Valmetinkatu 2, 40200 Suolahti.
Tarkempi tapahtuma-aikataulu viestitään ryhmäilmoittautumisen tehneelle yhteyshenkilölle viikolla 45, kun oppilaitosten osallistujamäärä on selvillä.

Ilmoittautuminen

Turvallisuusjärjestelyiden vuoksi Valtra pyytää tekemään oppilaitoskohtaisen ryhmäilmoittautumisen 25.10.2023 klo. 15.00 mennessä.
Tapahtumaan on rajoitettu osallistujamäärä ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lisätietoja

Tapahtumajärjestelyitä koordinoi Talent Manager Viivi Nykänen, jonka tavoitat parhaiten sähköpostilla etunimi.sukunimi@agcocorp.com

EduFutura tapasi Keski-Suomen alueen HR-edustajia torstaina 12.10.

EduFutura-oppilaitosten asiakkuus- ja työelämäasiantuntijat tapasivat Keski-Suomen alueen työelämätoimijoiden HR-edustajia torstaina 12.10. Tapaaminen oli osa EduFuturan työelämäpalvelumallia, joka kehittää EduFutura-oppilaitosten ja työelämän välistä yhteistyötä. Paikalla oli edustajia Keski-Suomen hyvinvointialueelta sekä noin kymmenestä Keski-Suomen alueen yrityksestä.

Tapaamisen tarkoituksena oli kartoittaa, millaisia toiveita yrityksillä on EduFutura-yhteistyölle sekä kertoa EduFutura-oppilaitosten moninaisesta tarjonnasta työelämälle. Kipinä tapaamiselle syntyi jo keväällä 2023 Keski-Suomen kauppakamarin tapaamisessa, kun osallistujat tunnistivat tarpeen sekä paikallisen HR-verkoston muodostamiselle että oppilaitosyhteistyön sujuvoittamiselle.

Tapaamisen alussa Valtran henkilöstöjohtaja Hanna-Riikka Luhtala piti inspiroivan puheenvuoron siitä, miten Keski-Suomen alue tarvitsee yhteistyötä ja verkostoa nimenomaan yritysten henkilöstöhallinnossa. Yhteistyöllä on merkittävä vaikutus niin alueen veto- kuin pitovoiman kasvattamisessa. Luhtala toivoi, ettei jokaisen tarvitsisi puurtaa omassa poterossaan, vaan verkoston kautta henkilöstöhallinnossa työskentelevät voisivat saada neuvoa ja vertaistukea muilta alueen toimijoilta, jotka kenties kamppailevat samojen haasteiden kanssa.

Tapaamisen työpajaosuudessa toimijat pääsivät keskustelemaan toiveistaan ja odotuksistaan EduFuturaa kohtaan. Työskentelyssä nousi esiin erityisesti toive oppilaitosyhteistyön selkiyttämisestä niin, ettei yrityksen tarvitse olla kaikkiin kolmeen oppilaitokseen erikseen yhteydessä, vaan palveluita voisi saada selkeämmin yhteisestä kanavasta.

Ihmisiä istumassa ja juttelemassa pöytien ääressä.
Työpajassa käytiin vilkasta keskustelua.

Erityisenä haasteena koettiin tiedonkulku eli se, ettei yritykset tiedä, kehen olla yhteydessä ja toisaalta se, että opiskelijat eivät tiedä yrityksistä ja Keski-Suomen alueen työllistymismahdollisuuksista tarpeeksi. EduFuturalla onkin oiva mahdollisuus rakentaa mahdollinen rajapinta opiskelijoiden ja työelämän yhteen saattamiseksi muuta oppilaitosten asiantuntijuutta, kuten tutkimus- ja koulutusmahdollisuuksia unohtamatta, sillä EduFutura-oppilaitoksilla on paljon tarjottavaa työelämälle niin koulutettavan työvoiman, henkilöstön koulutuksen, uusien näkökulmien kuin tutkitun tiedon tarjoamisen merkeissä.

Tapaamisen päätti Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen, joka esitti mielenkiintoisia tilastoja siitä, että alle kolmasosa korkeakouluopiskelijoista jää Keski-Suomen alueelle valmistumisen jälkeen. Tässä on selkeä kehityskohta, johon myös EduFutura on sitoutunut tarttumaan strategiansa yhteiskunnallisella lupauksella. Lopuksi Hiltunen tiedusteli osallistujien halukkuutta perustaa verkostoa yritysten HR-toimijoiden välillä ja ehdotus sai kannatusta osallistujissa. Halu yhteistyön jatkamiselle on kova ja EduFuturaa toivottiin myös tulevien tapaamisten koordinoijaksi.

EduFutura-soutu palaa kolmen vuoden tauon jälkeen tiistaina 29.8.

EduFutura-soutu on Jyväskylän seudun koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden soutukilpailu, joka käydään kirkkoveneillä Jyväsjärvellä. Edellinen kilpailu järjestettiin vuonna 2019 ennen koronapandemiaa, jolloin mestaruuden nappasi itselleen Jyväskylän yliopiston joukkue, joka palaa nyt puolustamaan mestaruuttaan.

Viidentoista hengen joukkueet soutavat kirkkoveneillä vajaan viiden kilometrin reitin kahdessa erässä. Soutajia on yhteensä lähes sata ja joukkueet koostuvat organisaatioiden henkilökunnasta sekä opiskelijoista. Luvassa on hurjaa kirikamppailua ja suuren urheilujuhlan tuntua.

”On mahtavaa päästä pandemiatauon jälkeen järjestämään kovasti toivottu EduFutura-soutu. Osallistuvat organisaatiot ottivat kutsut vastaan innokkaana ja haluavat lähteä haastamaan puolustavaa mestaria. Paikan päällä koetaan varmasti urheilujuhlan tuntua ja hyvää kilpailuhenkeä. Ja mikä tärkeintä, kilpailun jälkeen osallistujilla on erinomainen mahdollisuus verkostoitua muiden koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden väen kanssa”, EduFutura Jyväskylän verkostopäällikkö Anni Wargh kuvailee odotuksiaan tapahtumapäivästä.

Kilpailu järjestetään tiistaina 29.8. klo 14.30 alkaen. Kahdessa lähdössä käytävä kilpailu käynnistyy Ylistön sillan kohdalta, joka toimii myös maaliviivana. Joukkueet sijoitetaan lähtöihin arpomalla. Ensimmäinen lähtö starttaa kello 15.00 ja toinen lähtö 15.45. Yleisö voi seurata kilpailua esimerkiksi Mattilanniemestä käsin. Ylistön sillalta näkee sekä lähdön että maaliin tulon kirikamppailut kätevästi.

Lue lisää tapahtumasta täältä.

Kuva: Helena Kujala