Onnea vuoden 2020 EduFutura-ristiinopiskelija Joonas Rajamäki!

Gradia Jyväskylän logistiikan opiskelija ja kaksoistutkintoa tekevä Joonas ”Jonde” Rajamäki on vuoden 2020 EduFutura-ristiinopiskelija. Joonas on aktiivinen ja pätevä opiskelija, joka tekee korkeakoulupolkuopintoja JAMKilla hyvällä asenteella. Hänen ajanhallintataitonsa ja sitoutuminensa ovat huippuluokkaa.

Joonas on iloinen ja yllättynyt saamastaan huomionosoituksesta.

”En ole koskaan aiemmin saanut tällaista titteliä. Tuntuu hyvältä, koska olen tehnyt kovasti töitä tämän syksyn aikana”, hän sanoo.

Joonas Rajamäki opiskelee Gradia Jyväskylässä logistiikan perustutkintoa ja suorittaa sen rinnalla korkeakoulupolkuopintoja, joissa hän tekee vähintään 30 opintopistettä Jyväskylän ammattikorkeakoulun opintoja. Sen jälkeen hän voi hakea JAMKiin tutkinto-opiskelijaksi erillishaun kautta; suunnitelmissa on valmistua insinööriksi.

”Vaikka olin alussa hieman skeptinen, niin nyt olen osoittanut, että korkeakouluopintoja pystyy tekemään ammattiopintojen aikana. Korkeakouluopintoja voi suositella muillekin ammattiopiskelijoille, kunhan on sitoutunut ja valmis tekemään töitä”, hän kannustaa.

Joonas Rajamäki palkittiin EduFuturan virtuaalisessa joulujuhlassa 17.12.2020.

Katso kaikki EduFutura-palkinnot 

EduFutura virtuaalisen joulujuhlan tallenne

EduFuturan virtuaalinen joulujuhla

EduFuturan virtuaalisessa joulujuhlassa kuullaan johdon joulutervehdys, muistellaan EduFuturan vuoden 2020 parhaita paloja, palkitaan EduFutura-toimijoita ja tekoja sekä nautitaan Cantinovum-kuoron jouluisista sävelistä. Juontajat Essi Ollonqvist & Daniel Hakasaari, Tiimiakatemia/JAMK.

Ensi-ilta to 17.12.2020 klo 14:15 – 14.30. Tämän jälkeen katsottavissa EduFuturan YouTube-kanavalla.

Myös johdon joulutervehdys EduFuturan YouTubessa.