EduFutura-blogi: Näin rakennetaan DreamUp-tapahtuma!

DreamUp on opiskelijoille suunnattu yrittäjyystapahtuma, jonka tuottavat EduFutura-oppilaitosten opiskelijat. DreamUp-tiimi rakentaa omannäköisensä tapahtuman ja saa samalla aitoa kokemusta työelämästä ja projektityöskentelystä.

DreamUp-tiimin Tanja Huhta-Koivisto kuvailee EduFuturan blogissa, millaista on tapahtumantuotanto ja projektityöskentely korona-aikana.

  • Tämä vuosi on ollut hieman erilainen, sillä DreamUpissa oli ensimmäistä kertaa ylemmän ammattikorkean puolelta porukkaa. Joukossamme oli siis paljon eri alojen opiskelijoita, mikä on tuonut todella paljon erilaista osaamista tiimiimme.
  • Lisäksi vuosi on ollut siinäkin poikkeuksellinen, että kaikki tiimistämme ei ole koskaan tavannut toisiaan livenä. Ollaan siis vedetty koko projekti joiltakin osin hybridinä.
  • Joulukuuhun mennessä olimme kovin ideoineet kaikenlaista ja suunnitelmat vaikuttivat hyvältä. Olimme ehtineet jo kontaktoida puhujia ja yrityksiä. Tarkoituksenamme oli lähteä toteuttamaan live-tapahtumaa, sillä uskoimme kovasti, että maailman tilanne olisi tämän jo sallinut.
  • Tilanne eteni lopulta siihen, että päätimme siirtää tapahtuman hybriditoteutukseen, jossa ottaisimme pienen joukon ihmisiä Yritystehtaalle seuraamaan tapahtumaa ja loput pääsisivät seuraamaan tapahtumaa verkossa.

”Muuttuvat tekijät ovat tuoneet omat haasteensa kurssiin, mutta ne ovat opettaneet valtavan paljon. Olen kurssilla oppinut hyvin paljon itsestäni projektityön jäsenenä ja myös siitä, että minkälaisiin asioihin erityisesti projektityöskentelyssä tulee kiinnittää huomiota. Kävin tätä kurssia ennen projektinhallinta-kurssin, jossa keskityttiin teoriaan. Nyt kun olen käynyt kurssit sekä teorian että käytännön tasolla, uskon olevani yhä valmiimpi työelämän projekteihin!” Tanja kirjoittaa.

EduFutura-blogi: DreamUp-matkasta tulevaisuuden projektityöskentelytaitoja

DreamUp 16.3.2022 klo 11:30 – 16:00. Tapahtumapäivä koostuu mielenkiintoisista yritysesittelyistä, voit osallistu eri teemoista koostuviin Workshopeihin ja päivä huipentuu pääpuhujamme Camilla Tuomisen ajatuksiin työelämän tunneälykkyydestä. Liity mukaan ilmaiseen tapahtumaan verkossa, lisätiedot DreamUpin verkkosivuilta.

DreamUp mainos

EduFutura-blogissa pohditaan yhteistyön merkitystä

EduFuturan blogissa vuoden 2020 EduFutura -vaikuttajana palkittu Ira Vainikainen pohtii yhteistyön merkitystä ja etenkin sitä, kuinka yhteistyötä tehdään yli yhteisörajojen.

EduFuturassa yhteistyötä tekevät kaikki – opiskelijat, henkilöstö, johto. Erityisesti opiskelijoilla on valtava merkitys EduFuturan kehittämisessä. Koulutuksen ja kasvatuksen asiantuntijuus on kiistatta tärkeä osa ristiinopiskelun rakentamista. Nopeasti muuttuvassa maailmassa kenties paras kosketus ja ymmärrys opiskelijan arkeen vaikuttavista tekijöistä on opiskelijoilla itsellään.

Ira Vainikainen opiskelee yhteiskuntapolitiikkaa Jyväskylän yliopistossa. Hän toimi viime vuonna Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY:n puheenjohtajana ja osallistui mm. EduFuturan Oppimisen uudistaminen -kärkitiimin toimintaan.

Lue Iran blogi: https://edufutura.fi/blogi/koulutusyhteistyota-yli-yhteisorajojen/

EduFutura-blogissa pistetään pakettiin vuosi 2020

EduFuturan joulukuun blogissa viestintäasiantuntija Tiina Riuttanen kertaa kulunutta vuotta.

EduFutura Jyväskylän vuosi 2020 on ollut suurten tekojen ja onnistumisten vuosi. EduFuturaa on rakennettu systemaattisesti laajassa yhteistyössä, ja tämä työ on synnyttänyt tuloksia.

Näistä merkittävin on ristiinopiskelutarjonnan kokoaminen EduFuturan verkkosivujen opintotarjottimelle. Syyslukukauden aikana EduFutura-ristiinopiskeluun on ilmoittautunut yli 300 Gradia-lukioiden, Gradian ammatillisen koulutuksen, Norssin lukion sekä JAMKin ja JYU:n opiskelijaa!

Kiitos kaikille EduFuturaa rakentaneille opiskelijoille, oppilaitosten asiantuntijoille ja sidosryhmille.

Lue lisää EduFutura-blogista.