Kulje Uponneen kaupungin reittiä 1930-luvun Jyväskylässä

Uponnut kaupunki -hankkeen logo

Kulje Uponneen kaupungin reittiä 1930-luvun Jyväskylässä

Uusi kulttuurikierros avaa yleisölle oven 1930-luvun maailmaan ja kulttuuriin. Kierros käynnistyy 1.9.2020.

Kulttuurikierroksella tutustutaan 1930-luvun historialliseen Jyväskylään, ja sen kulttuurielämään noin kymmenen eri teemaisen rastin avulla. Rastit sisältävät historiallisen tiedon lisäksi 1930-lukuun liittyviä kuvia Jyväskylästä, musiikkia ja videomateriaalia. Kierros toteutetaan eräänlaisena rastiratana Jyväskylän keskustan alueella. Jokaisen rastin kohdalle sijoitetaan QR-kooditarra, jonka avulla kierrosta suorittavat voivat avata matkapuhelimellaan infotekstin kyseisestä kohteesta.

Kulttuurikierroksen rasteilla musiikkia, teatteria, urheilua, arkkitehtuuria

QR-koodi ohjaa Musiikkikampuksen sivuille. Rastien avulla tuodaan esiin mm. Jyväskylän arkkitehtuuria, musiikkia, teatteria, elokuvaa ja urheilua sekä muuta vapaa-ajan toimintaa. Rastilta rastille kuljetaan helppojen vihjeiden avulla.

Kierros lähtee liikkeelle Suomalaisen musiikkikampuksen Gradian toimipisteeltä (Pitkäkatu 19-21), jossa annetaan ensimmäinen vinkki seuraavan rastin luo. Tämän jälkeen jokaisen rastin infoteksti ohjaa kiertäjän seuraavaan paikkaan.

Reitille kannattaa lähteä reippaassa ulkoiluhengessä, ja se sopii niin yksin kulkeville kuin pienessä ryhmässä kierrettäväksi. Kierros on tarkoitettu kaikille Jyväskylän historiasta ja kulttuurielämästä kiinnostuneille nuorille ja aikuisille.

Ensimmäisen rastin tarkka paikka ilmoitetaan pian, ja itse kierros avataan 1.9.2020.

Kulttuurikierros osa yliopistopiskelijoiden maisterintutkielmaa

Kierros on osa kahden Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen opiskelijan maisterintutkielmaa. Samalla se kytkeytyy Suomalaisen musiikkikampuksen ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön Uponnut kaupunki -hankkeeseen.

Lisätietoja
Mikael Minkkinen
Tuottaja, Suomalainen musiikkikampus
mikael.minkkinen(a)edufutura.fi
+358 40 836 8912

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email
WhatsApp