Katja Räsänen EduFuturan koulutussuunnittelijaksi, Outi Ruusuvirta-Uuksulainen siirtyy uusiin tehtäviin

Katja Räsänen

Katja Räsänen EduFuturan koulutussuunnittelijaksi, Outi Ruusuvirta-Uuksulainen siirtyy uusiin tehtäviin

KM Katja Räsänen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta on nimitetty EduFutura Jyväskylän koulutussuunnittelijaksi 1.3.2022 alkaen. Outi Ruusuvirta-Uuksulainen siirtyy projektipäälliköksi Koulutuksen tutkimuslaitokseen (Jyväskylän yliopisto).

EduFuturan koulutussuunnittelija koordinoi Oppimisen uudistamisen -kärkitiimin ja alatiimien toimintaa, kehittää EduFutura-ristiinopiskelua ja ristiinopiskelun opintotarjotinta. Koulutussuunnittelija osallistuu EduFuturan kehittämiseen, tapahtumajärjestelyihin ja viestintään.

Katja Räsänen on ollut mukana EduFuturan kehittämisessä usean vuoden ajan. Hän on osallistunut EduFuturan OPS- ja Siirtymät-tiimeihin ja koordinoinut Jamkin EF-opintotarjontaa ja ristiinopiskeluprosesseja.

”Suurella mielenkiinnolla odotan, mitä uusi rooli tuo tullessaan. Outi on tehnyt todella kattavaa ja hyvää työtä EduFuturan suunnittelijana ja saappaat ovat isot. Onneksi niitä ei ihan kokonaan tarvitse yksin täyttää, vaan minulla on muita EF-tiimiläisiä apuna Outin työn jatkamisessa”, sanoo EduFuturan koulutussuunnittelija Katja Räsänen.

”Kuluneen kolmen vuoden aikana olemme yhdessä tehneet valtavan työn: olemme luoneet käytännössä tyhjästä EduFuturalle ristiinopiskelun opintotarjottimen ja opintohallinnon prosessit, ristiinopiskelun ohjausta ja toimintamalleja on kehitetty ja henkilöstölle ja opiskelijoille on kerrottu EduFutura-yhteistyön mahdollisuuksista. Olemme onnistuneet työssämme, sillä jo lukuvuonna 2020-21 yli 2000 opiskelijaa ilmoittautui EduFutura-opintoihin. Olen erittäin iloinen ja ylpeä yhteisestä saavutuksestamme. Siirryn luottavaisin mielin uusiin haasteisiin, sillä tiedän, että jatkatte yhteistä työtä Katjan osaavassa koordinaatiossa”, toteaa KTL:ään projektipäälliköksi siirtyvä Outi Ruusuvirta-Uuksulainen.

Koulutussuunnittelijan tehtävä on osa-aikainen. Tehtävä sijoittuu Jyväskylän ammattikorkeakouluun, mutta työ tapahtuu kaikissa EduFutura-oppilaitoksissa. Työsuhteen kesto on 31.12.2022 asti. Vuodesta 2023 alkaen EduFuturan toiminnot integroidaan oppilaitosten rakenteisiin.

Tervetuloa Katja! Kiitos ja onnea uusiin haasteisiin Outille!

Lisätietoja:

Katja Räsänen, koulutussuunnittelija EduFutura Jyväskylä, puh. 040 145 4863, katja.rasanen@jamk.fi

Leena Liimatainen, kehitysjohtaja, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, puh. 040 821 9435, leena.liimatainen@jamk.fi

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email
WhatsApp