Gradia-lukioissa tehdään korkeakouluopintoja ja tutustutaan työelämään

Tyttö aurinkolaseissa

Gradia-lukioissa tehdään korkeakouluopintoja ja tutustutaan työelämään

Yli 1600 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian lukio-opiskelijaa pääsee tekemään korkeakouluopintoja, innovoimaan ja tutustumaan työelämään 19. – 23. huhtikuuta.

 ”Uuden lukiolain mukaan lukio-opetukseen pitää sisältyä korkeakoulu-, työelämä- ja yrittäjyysopintoja. Gradian malli on Innoviikko ja Korkeakouluviikko. Tämä kevät on pilotti, ja jatkossa Innoviikko ja Korkeakouluviikko upotetaan osaksi ensi syksynä voimaan tulevaa uutta opetussuunnitelmaa”, sanoo Gradia-lukioiden va. tulosaluejohtaja Osmo Polas.

Innoviikko, työelämään tutustuminen ja Korkeakouluviikko järjestetään koronatilanteen vuoksi virtuaalisina, mutta jatkossa livetapahtumana.

Innoviikolla kiertotaloutta ja tutustumista työelämään

Innoviikolla Gradia-lukioiden ensimmäisen vuoden opiskelijat ratkovat yritysten ja organisaatioiden antamia haasteita, joiden teemana on kiertotalous. Innoviikko tehdään yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa ja toteutus vastaa ammattikorkeakoulun kahden opintopisteen InnoFlash-opintojaksoa.

Viikkoon kuuluvat myös työelämään tutustuminen sekä työelämän tulevaisuustaidot. Jokainen opiskelija tutustuu johonkin työpaikkaan etäyhteydellä.

Mukana on kaikkiaan noin 800 lukiolaista, ja yhteistyökumppaneina on kymmeniä keskisuomalaisia yrityksiä ja organisaatioita.

Osallistumisesta lukiolainen saa korkeakoulun opintosuorituksen, joka sisällytetään hänen lukio-opintoihinsa.

Korkeakouluviikolla ennakkoluulotonta tutustumista

Korkeakouluviikkoon osallistuu kaikkiaan yli 800 Gradia-lukioiden kakkosvuoden opiskelijaa, neljännelle vuodelle jatkavia ja aikuislukion opiskelijaa.

Tavoitteena on, että opiskelija tekee viikon aikana yhden korkeakoulun opintojakson, joka sisällytetään lukio-opintoihin ja myös mahdollisiin tuleviin korkeakouluopintoihin. Valittavana on Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän yliopiston, Humanistinen ammattikorkeakoulun sekä Helsingin, Oulun ja Vaasan avointen yliopistojen tarjoamia opintoja.

”Nyt opiskelija voi ennakkoluulottomasti kokeilla korkeakouluopintoja ja tutustua eri alojen mahdollisuuksiin”, kannustaa projektipäällikkö Sisko Jääskeläinen Gradiasta.

Omat tutut lukio-opettajat ovat ohjaamassa ja auttamassa Korkeakouluviikon opintojen aikana.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu tutkii Korkeakouluviikon toteutusta ja tavoitteiden täyttymistä. Arvioinnin kohteena on myös Korkeakouluviikon kehittäminen pysyväksi toimintamalliksi.

Innoviikko ja Korkeakouluviikko vahvistavat EduFutura-yhteistyötä

Korkeakouluopiskelu on tullut tutuksi Gradian lukio- ja ammattiopiskelijoille myös EduFutura-yhteistyön kautta. Viime syksystä lähtien Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston tarjoamiin korkeakouluopintoihin on ilmoittautunut lähes 400 Gradian toisen asteen opiskelijaa.

EduFutura on Gradian, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston yhteistyömalli, joka mahdollistaa ristiinopiskelun EduFutura-oppilaitosten välillä. Opiskelu on maksutonta. Innoviikko ja Korkeakouluviikko vahvistavat entisestään EduFutura-yhteistyötä.

Innoviikon ja Korkeakouluviikon järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian hallinnoima Astetta korkeammalle! EduFutura-yhteistyöllä kohti uutta lukiota -hanke. Hanketta rahoittaa Opetushallitus. Innoviikon työelämäosuuden järjestää Gradian Ohjatusti kohti tulevaisuuden työelämää -hanke. Hanketta rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus.

Gradia-lukiot ovat Jyväskylän Lyseon lukio, Schildtin lukio ja Jyväskylän aikuislukio.

Lisätietoja:

Osmo Polas, va. tulosaluejohtaja, rehtori Gradia-lukiot, puh. 040 341 4693
Sisko Jääskeläinen, Inno- ja Korkeakouluviikon Projektipäällikkö, Gradia-lukiot, puh. 040 341 4792
Birgitta Mannila, Ohjatusta kohti tulevaisuuden työelämää -hankkeen projektipäällikkö, Gradia-lukiot, puh. 040 341 5594

Gradian ja EduFuturan mediatiedote 22.3.2021

 

 

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email
WhatsApp