10-vuotias EduCluster Finland on uudistuva ja entistäkin kansainvälisempi

10-vuotias EduCluster Finland on uudistuva ja entistäkin kansainvälisempi

Vuonna 2010 perustetusta jyväskyläläisestä koulutusosaajien keskuksesta on kasvanut maailmanlaajuisesti operoiva koulutusviennin pioneeri. Tärkeitä kriittisiä menestystekijöitä ovat alusta asti olleet vahva taustatuki, innovatiivisuus, rautaiset alansa ammattilaiset sekä uudistusmieliset yhteistyötahot.

Koulutusviennin pioneerina tunnetun EduCluster Finlandin tarina alkoi käytännössä 10 vuotta sitten, kun Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia yhdistivät voimansa menestyneen suomalaisen koulutuksen tunnetuksi tekemiseksi maailmalla. Syntyi EduCluster Finland (ECF), koulutusviennin osaamiskeskus.

Uunituoreen yhtiön maailmanvalloitus alkoi vuonna 2010, kun Arabiemiirikuntien opetusministeriö solmi kaupallisen sopimuksen ECF:n kanssa maan koulutusreformin vauhdittamiseksi ja kahden suomalaisittain toimivan koulun operoimiseksi Abu Dhabissa ja Al Ainissa. Paikallisten opettajien pedagogisesta koulutuksesta ja maisteriopinnoista vastasi Jyväskylän yliopisto.

Toinen merkittävä virstanpylväs saavutettiin vuonna 2014, jolloin Qatarin valtio kutsui ECF:n operoimaan suomalaista koulua pääkaupunkiin, Dohaan. Qatar-Finland International School aloitti toimintansa alle 100 alkuopetusikäisen oppilaan kouluna, mutta on reilun kuuden toimintavuotensa aikana kasvanut yhdeksi kaupungin arvostetuimmaksi K-12 kouluksi, joka palvelee niin paikallisia kuin kansainvälisiäkin perheitä.

Jyväskylän yliopiston vahva opettajankoulutusosaaminen ja monialainen tutkimustyö ovat olleet tärkeässä roolissa kansainvälisten koulujen henkilöstökoulutuksissa. Aasiassa ja erityisesti Kiinassa toteutettavien koulutusten määrä on ollut noususuhdanteinen koko ECF:n elinkaaren ajan.

Suomen ensimmäinen ammatillisen koulutuksen tutkintovienti toteutettiin yhdessä Gradian kanssa vuonna 2018, kun Qatar-Finland International Schoolin ohjaajat suorittivat koulunkäynninohjaajan ammattitutkinnon. Qatarin koulun kansainvälisten opettajien pedagoginen pätevöittämiskoulutus aloitettiin yhdessä Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK:n kanssa vuonna 2019.

Taitojen oppimista korostavalle koulutukselle on maailmalla kysyntää ja ECF toimiikin nykyisin maailmanlaajuisesti. Projekteja, hankkeita ja yhteistyökumppaneita on yli 200 maassa, ja laaja asiantuntijaverkosto kattaa erityisosaajia koko koulutuksen alalta. Edes pandemia ei ole saanut EduClusteria polvilleen, vaan se jatkaa uudistuneena uuden toimitusjohtajansa Kati Loposen luotsaamana ja omistajien vankalla tuella luottavaisena kohti seuraavaa vuosikymmentä.

Lisätietoja:

Kati Loponen, toimitusjohtaja 050 440 7989
kati.loponen@educluster.fi

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email
WhatsApp